EM

Kullanhuuhdonnan EM-kisat

Kullanhuuhdonnan Euroopan mestaruuskisat Himoksella 5.-10.6.2012

Kansainvälinen kullanhuuhdonnan kattojärjestö World Goldpanning Association myönsi vuoden 2012 kullanhuuhdonnan EM-kisojen järjestämisoikeuden Eväjärven seudun kyläyhdistykselle. EM-kisat ovat harvinaiset, sillä ne järjestetään vain silloin, kun MM-kisat kisaillaan Euroopan ulkopuolella. Kullanhuuhdonnan arvokisat pidettiin Suomessa nyt ensimmäistä kertaa Lapin ulkopuolella.

Kultahiput vaskataan esiin hiekasta

Kullanhuuhdontakilpailussa ei kultaa kaiveta maastosta, vaan hiput on piilotettu kilpailijoille hiekkaämpäreihin. Jos kilpailija hukkaa hipun, siitä tulee kolmen minuutin sakko. Noin 12 litran ämpäri on täynnä hiekkaa ja sinne piilotetaan sääntöjen mukaan vähintään 5 hippua ja enintään 12. Kun aloitusmerkki annetaan, niin kilpailijat kaatavat hiekkaa vaskooliin ja alkavat huuhtoa sitä pois. Hiekan ja kullan painoero tekee mahdolliseksi, että hyvinkin pienet hiput hiekasta löytyvät.

Kullanhuuhdonnan EM-mestaruus aloittelijoissa Kameruniin

Visuveden kullanhuuhtojat ry sekä vastaanottokeskus järjestivät yhteistyössä vastaanottokeskuksen asiakkaille mahdollisuuden osallistua EM-kisoihin. Keskukselta lähti mukaan 8 asiakasta, jotka olivat jo aiemmin tutustuneet kullanhuuhdonnan saloihin. Asiakkaita kuljetti 1 ohjaaja tila-autollamme ja asiakkaita ohjeistettiin ottamaan päiväksi mukaan omat eväät tai rahaa ruokailua varten. Kaikki asiakkaat pääsivät finaaliin aloittelijoiden sarjassa ja kultamitalin nappasi asiakkaamme Kamerunista. Tunnelma oli tosi mahtava ja kansainvälinen. Tosin ohjaajille tuli hoppu hakea alkoholitonta kuohuviiniä palkintojenjako tilaisuuteen. Tätä voittoa juhlittiin koko vastaanottokeskuksen asiakkaiden ja henkilökunnan kanssa vielä keskukseen palatessa.

 

 

Image Image