kullanhuuhdonta

Kullanhuuhdonta

Kullanhuuhdontaa on kokeiltu sekä Ruoveden että Mänttä-Vilppulan vokeissa. Kullanhuuhdonta on ollut jättimenestys asiakkaiden ja henkilökunnan keskuudessa, sillä kaikkiin iskee lopulta kultakuume. Osa asiakkaista on jopa kotimaassaan huuhtonut kultaa ja timantteja. Alun perin kullanhuuhdonta on lähtenyt parin ohjaajan halusta järjestää toiminnallinen tapahtuma asiakkaille. Ohjaajilla itsellään oli kokemusta kyseisen lajin harrastamisesta.

Ruoveden keskuksella järjestettiin kullanhuuhdontaa ensimmäisen kerran vuonna 2011. Ensin harjoiteltiin, sitten kilpailtiin. Tapahtumatarvikkeet ja opastajat tulivat Visuveden kullanhuuhtojat ry:n puolesta. Tapahtuma oli avoin kaikille asiakasryhmille. Innostuneimmille ja kisassa menestyneille tarjottiin mahdollisuus päästä Lierassa järjestettyihin kullanhuuhdonnan kisoihin testaamaan taitoja suomalaisia alanharrastajia vastaan. Asiakkaat maksoivat itse kisojen osallistumismaksun (lapset 5 €, aikuiset 10 €).

Myöhemmin innostuneista kerättiin joukkue, joka otti osaa 2012 järjestettyihin kullanhuuhdonnan EM-kisoihin.

Mänttä-Vilppulan asiakaskerrostalojen pihalla järjestettiin pienet kisat vuonna 2013. Vaskaamista kokeiltiin aloittelijoiden, lasten ja joukkuesarjoissa. Välineet lainattiin Visuveden kullanhuuhtojilta ja tapahtuman ohjaajina toimivat vokin kaksi työntekijää. Koska asiakkaista ei maksettu osallistumismaksuja, vaskatut kullat kerättiin talteen (eivät saaneet pitää löytämiään hippuja). Parhaimmat palkittiin mitaleilla ja paremmilla lahjoitustavaroilla.

Hyvät käytännöt

  • Tapahtuma vaatii ainakin kaksi ohjaajaa opastamaan toiminnassa. Jos kyseessä on kilpailu, yhden pitää toimia kellottajana ja yhden nousujärjestyksen ottajana, olisi vielä hyvä olla erikseen hipuntarkastaja. Yleensä ohjaajat tulevat yhdistyksen kautta.
  • Kullanhuuhdontaa voi harrastaa ympäri vuoden. Talvella se tapahtuu usein sisätiloissa paljuissa, mutta avannossakin on vaskattu.
  • Lapset ovat todella innokkaita ja he usein haluavat auttaa toisiaan kaikin keinoin omankin suorituksen jälkeen, lastenkisat vaativatkin enemmän työntekijöiden huomiota.
  • Vanhemmatkin sekoavat usein toistensa vaskooleihin vaskattuaan omat hiekkansa, joten valppaana saa olla näidenkin avuliaiden kisaajien kanssa, säännöt kannattaa kertoa rauhallisesti ja selkokielellä aina ennen kisan aloitusta.

 

Image Image