Pyoraily

Pirkan Pyöräily

Pirkan pyöräily on Suomen suurin pyöräilytapahtuma, johon asiakkaat ovat osallistuneet toimimalla Muroleen kylätoimikunnan apuna heidän huoltopisteellään. Kylätoimikunta on halunnut saada kansainvälistä meininkiä huoltopisteelleen, joten he ovat pyytäneet asiakkaita mukaan. Murole sijaitsee 25 kilometrin päässä Ruoveden keskustasta ja on tunnettu mm. kanavastaan, jonka läpi Tarjanne- laivakin seilaa Tampereelta.

Vaikka vokki muutti kauemmaksi Mänttä-Vilppulaan, kylätoimikunta pyysi asiakkaita edelleen mukaan tapahtumaan. Toimikunta järjesti asiakkaiden kuljetukset paikan päälle ja takaisin, sillä tapahtuma järjestettiin lauantaipäivänä. Muussa tapauksessa tapahtumaan olisi menty työntekijän kyyditsemänä.

Asiakkaita on ollut mukana 5-7. Huoltopisteellä asiakkaat ovat tarjonneet juotavaa ja evästä Pirkan pyöräilyyn osallistuneille (myös asiakkaille on tarjottu evästä). Päätavoitteena on ollut saada positiivisia kohtaamisia kantasuomalaisten ja turvapaikanhakijoiden kesken. Kaikki asiakkaat saivat myös Pirkan Pyöräilyn T-paidan muistoksi tapahtumasta.

Image Image